Hyvinvointi-Joonatan
   
     
Kotisivu
      Yrityksille       Taideterapia       L�yt�retki tunteisiin       Aarrearkku       Tutustutaan
  
Taideterapia

puuSvyällä sisimmässämme haluamme kaikki olla rakastettuja, arvostettuja ja tasapainossa itsemme ja ympäristömme kanssa. Näin ei kuitenkaan aina ole, koska olemme elämässämme kohdanneet asioita, jotka ovat murtaneet itsearvostustamme ja -rakkauttamme ja/tai jotka ovat olleet mielesämme epäoikudenmukaisia. Taideterapia on silta ihmisen alitajunnan ja tietoisuuden välillä. Voit kontrolloida sitä mitä puhut tai haluat ajatella, mutta taide nostaa syvällä olevan totuuden pintaan tarkasteltavaksesi.

Toisin kuin taiteen tekemisessä tai koulussa taideaineissa, taideterapiassa lopputuloksen taiteellisuudella tai "hienoudella" ei ole merkitystä. Töitä ei arvostella. Tärkeintä on se mitä tapahtuu työskentelyprosessin aikana ja millaisia oivalluksia ihminen tekee itsestään ja elämästään työskentelyprosessin jälkeen.

 

Kuva yllä: 6-vuotiaan lapsen työ; Oma puu. Hän kuvaa itseään keskimmäisenä puuna.  (kuvan julkaisemiseen saatu lupa)

Jokainen taideterapiatunti alkaa yleensä muotopiirustuksella. Muotopiirustus rauhoittaa ja se toimii välitilana siirryttäessä päivän askareista terapiaan.  Muotopiirustuksen jälkeen siirrytään maalaamiseen. Tässä taideterapian suuntauksessa maalataan märkää märälle periaatteella värikylläisillä ja luonnonmukaisilla väreillä. Värit ja maalaaminen vaikuttavat ihmiseen hyvin voimakkaasti. Usein maalatessa emme yritä maalata mitään tiettyä muotoa, vaan annamme värien ohjata maalausta, koska luovuus ja tunteet lisääntyvät luovuttaessa valmiista muodoista. Maalauksen aikana ihminen saattaa kohdata tunnelukon, jonka on mahdollista aueta maalauksen kuluessa tai sen jälkeisessä keskustelussa. Maalauksen jälkeen pysähdytään katsomaan kuvaa ja sitä on mahdollista vielä muuttaa.  Asiakas ja työ käyvät dialogia keskenään ja terapeutti auttaa asiakasta tekemään oivalluksia omasta elämästä työn kautta. Samalla muutettaessa maalausta, voi muutos tapahtua myös omassa elämässä. Taideterapiassa ei kuitenkaan pyritä nopeisiin muutoksiaan, vaan muutokset tapahtuvat hyvin lempeästi, itseä kuunnellen.

Tietoa ohjaajasta ja yleistietoa taideterapiaan hakeutumisesta

Olen auttanut ihmisiä 8 vuoden ajan tunteiden ilmaisussa erilaisin keinoin. Nykyään olen erikoistunut erityisesti lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn. Luonnollisesti ohjaan mielelläni myös aikuisia ja työryhmiä. Olen ammatiltani LogoArt taideterapiaohjaja. Tämän lisäksi olen käynyt vuoden pituisen Expressiivisen taideterapian menetelmäkoulutuksen. Olen auttanut ihmisiä mm. tunnelukkojen purkamisessa, itsetunto-ongelmissa, kiusaamistilanteissa, tarkoituksettomuuden tunteessa, masennuksessa, uupumistilanteissa, luovuuden ja elämän tehtävän löytämisessä jne. Taideerapia toimii myös erinomaisena tukena muulle hoidolle tai terapialle.

Taideterapia tai taidetyöskentely soveltuu hyvin myös yritysten tyky-päivään, työryhmän ongelmien selvittämiseen sekä tiimityöskentelyn parantamiseen.

Yksi taideterapiakerta kestää n. 1 h ja sen hinta on 50 EUR (sis. ALV 22 %). Taideterapiaan sitoudutaan pidemmäksi jaksoksi, esim. 10 - 15  kerran jaksoon. Tapaamiset yleensä kerran viikossa. Voit tulla kokeilemaan kerran ja päättää vasta sitten halukkuudestasi jatkaa työskentelyä.

Ohjaan taideterapiaa tällä hetkellä perjantaisin Hyvän olon keskus Laventeli  nimisessä tilassa Lauttasaaressa Helsingissä (Gyldenintie 10 C 25, Helsinki). Tulen myös mielellään kouluihin tai muihin ryhmiin auttamaan lapsia ja nuoria tunteiden ilmaisussa taiteen keinoin. Ota yhteyttä.
             
Ilmoittaudu Marjalle joko sähköpostitse tai puhelimitse.